24.9.2016

Syyskuun sumuiset aamut ja ajatuksia karitsoinneista


Voi miten sitten rakastankaan näitä sumuisia syyskuun aamuja. Valo on pehmeän lempeää, ellei jopa hellivää. Täysin vastakohta sille kevätauringon tungettelevalle valolle joka tietenkin sekin tuntuu pitkän pimeän talvihorroksen jälkeen ihanalta. Syyskuu on kyllä pistänyt parastaan.

Viime viikonloppuna hoputin Tomasta syömään aamupalansa vikkelästi, että ehtisimme ennen usvan kaikkoamista nappaamaan muutamat kuvat, 1,5 -vuotta täyttäneen taaperon kunniaksi. Pohdin kyllä hetken niiden julkaisua täällä, mutta menkööt. Kyllästyttää kuvata aina samoja kotinurkkia ja huvilallakaan ei ole mitään ihmeitä tapahtunut. 

Ajankulku on ollut huimaa viimeisen puolentoista vuoden aikana. Tavallaan odottaa malttamattomana sitä, että lapsi kasvaa, kehittyy ja sillä tavalla arkikin ehkä helpottaa, mutta sitten taas toisaalta ei haluaisi että mikään asia muuttuu - tai ainakaan, että lapset kasvaisi, saati itse vanhenisi. "Mutta ajat muuttuu ja me muutumme niiden mukana" - tietää vanha sananlaskukin.

Kaikesta vaaleanpunaisuudesta ja hattarsta huolimatta vauva-aika on rankkaa valvomiseneen. Vauva-arjen lisäksi kun mukana on miehen kanssa omistama yritys, liuta eläimiä, vanhempi erityislapsi ja remppasysteemit niin kiire ei ole vieras kaveri. Tämän täytyy olla nyt ne kuuluisat ruuhkavuodet?! Organisaatiokyvyt tässä ainakin kehittyvät, jos ei muuta. Ja ehkä siinä samassa vähän oma pinnakin. Palaa - ja venyy.

Blogi kaipaisi kipeästi myös  jonkinsorttista ulkoasun päivitystä, edes nyt tunnisteita. Nyt justiinsa ei löydy siihenkään aikaa. Instagram toimii niin paljon jouhevammin tässä elämäntilanteessa.

Seuraavaksi sitten ehkä pääsen kirjoittelemaan jotain omavaraistaloudesta, sillä näyttää siltä että olemme aika pitkälle omavaraisia lihan suhteen ensi vuonna. Asia josta olen jo näin etukäteen tosi ylpeä.



Inhottavin homma on tosin vielä edessäpäin. 

Pässien teurastus. 

Kuukauden päivät suunnilleen saavat vielä kasvaa ja laiduntaa pellolla. Meillä on viimekeväisestä karitsakatraasta jäljellä 6 pässiä ja 1 uuhi. Luulen, että tuo pidämme tuon yhden uuhikaritsan itsellämme. Kuusi uuhiritsaa myimme ja ne jatkaa eloaan ja oloaan muualla. Kaiken kaikkiaan karitsoinnit meni hyvin. Ainakin näin jälkikäteen summattuna. Yhtään menetystä ei tullut ja vain yksi eläinlääkärikäynti varmistamassa pitkään kestäneen synnytyksen uuhen tilan, joka sekin meni sitten omalla painollaan loppuun asti. Kaksi antibioottikuuria; kohtutulehdukseen ja epäiltyyn utaretulehdukseen. Yksi tuttipullokaritsa joka haki elämäänsä vauhtia meiltä sisältä. Taisto syntyi velttona, pienenä karitsana josta emo ei tuntunut olevan juurikaan kiinnostunut. Emo ei nuollut edes kalvoja vaan keskittyi toiseen vetreämpään karitsaan, Taiston siskoon. Taisto syntyi keskellä huhtikuista yötä ja olisi melko varmasti menehtynyt lampolaan ilman ihmisen apua. Tärkein ensiapu oli saada kylmä karitsa nopeasti lämpimään. Taisto tuli yön ajaksi huilimaan kodinhoitohuoneemme lattialämmityksen päälle. Olin onneksi varautunut ennalta ja hankkinut lehmän ternimaitoa pakkaseen. Ilman elintärkeää terniä on karitsalla aika olemattomat ennusteet selvitä. Ensimmäisen viikon Taistolle piti antaa maitoa ruiskulla parin tunnein välein. Taiston tila välillä romahti, mutta lopulta se sitten piristyi ja alkoi kasvamaan muita kiinni. Kovasti jännitimme sitä, miten Taisto sulautuu sitten aikanaan takaisin lammasporukkaan. Eikä se aluksi oikein käsittänytkään olevansa lammas. Seuraili ihmistä ja olisi asustellut mieluummin sisällä. Heti kun Taiston kunto salli, aloimme jättämään sitä lampolaan muiden kanssa - ensin pienemmiksi ajoiksi ja lopulta Taiston yksiö (pahvilaatikko jossa kulkuaukko) muutti kokonaan lampolaan. Sinne Taisto hakeutui pehmolelunsa viereen nukkumaan, kun muut karitsat käpertyivät oman emonsa viereen. Joka kerta se jäi määkimään lampolaan ihmisen perään. Olihan se nyt sydäntä raastavaa! Lammas on kuitenkin onnellisempi muiden lampaiden parissa ja kuuluu ehdottomasti laumaan, eikä tuo perään määkiminen loputtomiin kestänyt. Nyt laitumella käydessä Taistosta ei juuri huomaa käytöksessä mitään poikkeavaa muihin karitsoihin verrattuna, samanlainen pässi kuin muutkin. 

Silloin kun Taisto asui sisällä, ajattelin sen teurastuksen mahdottomaksi. Nyt kun Taisto on asustellut jo pitkään muiden pässien kanssa en tunne enää samalla tavalla. Kyllä minä pystyn Taiston syömään. Jossain kohtaa oikeasti pohdimme, että Taisto kastroidaan ja se jäisi elämään laumaan, mutta ei meillä ole resursseja jättää yhtä lemmikkipässiä. Taisto on kuitenkin elänyt hyvän lajityypillisen elämän pässinä, muiden pässitovereiden laumassa ja kohtaa lopulta arvoisensa kuoleman siinä missä lauman muutkin pässit - omalla kotilaitumellaan, ilman stressiä, ilman teurasmatkoja. Vuodat saamme toivottavasti ehjinä ja sitten aikanaan saamme ne taljoina takaisin. Teurastuksen hoitaa Tomas (Tomas osallistui viime syksynä teurastuskurssille jossa aiheena lampaan kotiteurastus, eli hommat pitäisi olla hyppysissä.), minä sitten puolestani luultavasti jauhan lihaa, ja osallistun teurastamiseen sen minkä kykenen. 

Summa summarum, karitsointiaika oli raskas ja stressaava ensikertalaiselle (uuhille ja lampureille), seuraava kerta menisi varmaan jo vähemmälle stressillä, mutta ihan hetkeen ei ole karitsoja kyllä meille tulossa. Ei ainakaan ensi keväänä! ;) Karitsointiaika oli sopiva meille. Pässi oli vierailulla joulukuussa ja karitsoinnit osui huhti-toukokuun vaihteeseen - kylmälampolalle sopiva aikataulu. 

Loppuun vielä pieni video Taisto-pässistä. 



30.8.2016

Hei taas!







Täällä taas, blogissa, pitkästä aikaa. 

Mihin se kesä taas oikein hävis? Loppuviikosta eletään jo syyskuussa. Himosäilöjän stressaikaa tämä loppukesä ja alkusyksy. Pitäispitäispitäis ja pitäis.  Poimia, noukkia ja kerätä. Pakastaa, kuivattaa, hillostaa, mehustaa ja säilöä. Enkä minä edes nyt niin paljon sitä satoa ole saanut kerätyksi, kun äkkiseltään voisi tuosta marmatuksesta ymmärtää. Tai no sanotaanko niin, että yhtään enempää en kyllä ennättäisikään, ellei vuorokauteen tupsahtaisi lisätunteja. Joku tuolla jossain on varmaan ottanut tosissaan tämän säilömisahdinkoni, sillä Rauli-myrsky kävi ja katkaisi ainoan (vanhan) satoa tuottavan omenapuun kahtia. Että ei tarvitse sitten enää niistä omenista huolta kantaa ja jatkojalostusta miettiä, eikä siideriä tehtailla. (Jonain vuonna olisin kyllä ihan varmasti saanut aikaiseksi kokeilla tehtailla siideriä omista omenista - nyt jäi vaan puheen asteelle. Sekin.)

Niin, että mitä kuuluu ja kuinka kesä meni?
No, me ostettiin mökki. Joo. Ei ollut pitkällisen harkinnan tulos, eikä edes mitenkään etsinnässä mikäänkään mökki. Kuitenkin siinä sitten kävi niin, että eräänä sunnuntaina löysimme itsemme viereisestä kaupungista vanhan jugend-huvilan pihapiiristä, myyntiesittelystä. Kyllä te sitten loput jo varmaan arvaattekin. Ihastuttiin, ja toisella näytöllä sitten jo päätäpahkaa rakastuttiin. Huvila on rakennettu v. 1920, tai pikemmin laajennettu nykyiseen kokoon. Sitä ennen huvilaa asutti merikapteeni Locke, joka rakensi alkuperäisen osan huvilasta. 





Huvila on merenrannalla, vaikka tosin niittämistä ja ruoppaamista jatkossa riittänee. Paikkana tuo on mitä mainioin. Idyllisen puutalokaupungin laidalla, vain kolmisen kilometriä keskustasta ja palveluista. 30 minuutin ajonmatkan päässä meidän kotipihasta. Eli voi sanoa, että huvila on meidän kaupunkiresidenssi. Mökiltä on mahdollista lähteä syömään ravintolaan. Ihmisten ilmoille! 

Kyllähän huvilalla hommaa riittää. Mutta ei onneksi mitään niin kovin akuuttia tahi kiireellistä. Katto on kunnossa, ja pilareiden päälle rakennettu torppa tulettuu alapohjastaan. Vesiä ja sähköä ei ole. Huvilan aiemmat omistajat ovat myös pitäneet siitä hyvää huolta. Korjaneet asianmukaisesti, niin kuin vanhaa taloa kuuluukin. Ei ole muovia rakenteissa, jos ei ulkovuorauksen lateksimaalia lasketa. Onneksi, tosin, ulkovuorauksen ja seinärakenteen välistä löytyy tuuletusrako. Maalipintakin on ihan kunnossa ulkoa, eli turhaa kai sitä hätiköidä sen puolesta. 

Tottahan sitä sormet kovasti jo syyhyäisi päästä sisätilojen kimppuun, mutta täytyy malttaa mielensä ja katsella rauhassa. Mitään sen suurempaa ei ole kuitenkaan sisätiloissakaan luvassa kun keittiön päivitystä, pintojen maalaamista ja tapetointia. Kaikissa huoneissa on vanhat lankkulattiat ja vanhat  puiset peiliovet.  Ikkunatkin kaikki alkuperäiset säästetty. Timantti siis! 

Enää täytyisi keksiä tälle paikalle nimi. Ehdotuksia?

Myös kaikki paperitapettivinkit otetaan vastaan! P& R ja Morris olisi ihanaa, mutta muita suosikkeja? 



7.7.2016

Saunaremppa ja yksi koiranpentu

Tervehdys!

Olipahan blogitauko! Kokonaiset kaksi kuukautta, eikä minulla ole edes kummoisempia selityksiä. Äkkiseltään voisi tietenkin kuvitella, että meillä on tahkottu erinäisten remonttien parissa yötäpäivää ja siksi en ole ehtinyt päivitellä kuulumisia. Kiire on ollut, mutta se on johtunut lähinnä tästä perusarjen pyörityksestä. Tuntuu, että vuorokauden tunnit ei vaan tällä hetkellä yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen (jona en nyt tietenkään blogin pitämistä pidä). Kukkapenkit rehottaa rikkaruohoissaan, ja vähän joka nurkka odottelee jotakin kitkemistä, nyppimistä ja puunaamista. Uskon ja luotan siihen, että vielä tulee se aika, kun ehdin ja jaksan hoitaa puutarhahommia, että tulee taas se aika kun kitkeminen ja kaikenmaailman nyppiminen tuntuu joltain muulta kuin pakkopullalta. Siltä se nimittäin tuntuu tällä hetkellä. Tekisi mieli räjäyttää välillä koko helkkarin piha dynamiitilla ilmaan. Toisaalta toinen potentiaalinen (ja astetta vähemmän radikaali)  vaihtoehto dynamiitille olisi puutarhasuunnitelma. Ammattilaisen tekemä. Nomutta, nyt mennään eteenpäin amatöörisuunnitelmin ja voi olla että jälkeenpäin itkettää. Pihan ongelmakohdat jätän ratkomatta, ja jään odottamaan jotain suurta ahaa-elämystä. 

On meillä jotain tullut valmiiksikin, tai ainakin melkein.
Ulkosaunan pukuhuoneen laatoitus on valmis! Pukuhuone ei ole vielä valmis, mutta lattia sentään. 
Ja hittoon kompromissit (aiemassa postauksessa väitin sopeutuvani sellaiseen), lattiassa komeilee nyt ihan oikeat jokikivilaatat, eikä mitkään sinnepäin-viritykset (kiitos 40%-alen). Ja tykkään. Tykkään ihan valtavasti!



ja kyllä - nuo sähkövedot häiritsee silmää todella!




Sitten vaan jonkinlaista klaffipöytää ja rottinkituoleja tuohon puhkuhuoneeseen, niin kelpaa vilvoitella. Eihän tuonne nyt meinaisi malttaa mitään huonekaluja laittaakaan, että lattia ei peittyisi. 

Seuraavaksi sitten terassin hahmottamista tuohon saunan ympärille.


Terassia on sitten tulossa saunan edustalle, eteläpäädylle (omenapuun ympärille ja saunan taakse, johon oli tarkoitus se palju sitten aikanaan asettaa. Suuri kolmihaarainen koivu tuosta jo on kaadettu ja kantokin kaivettiin iri eilen. Tältä se näyttää tällä hetkellä.


Ja suunnitelmathan tässä matkan varrella elää, ja tuorein tämänhetkinen suunnitelma on jatkaa puutarha-aluetta tuonne aitoille saakka. Aittojen edustalla kasvavat villit vadelmapuskat saavat luvan lähteä (tai ajattelin kyllä ottaa pistokkaita ja kokeilla kuinka niiden kanssa onnistuu paikan siirtäminen) ja aittojen edusta siivottu alue (hiekkaa? mitä?) jossa voisi olla pöytäryhmä. Aittojen eteen kasvimaa (siinä se jo nytkin on, mutta jotain järkeistetympää versiota nyt tarvittaisiin, koska valkojuuret!), tässä voisi  kasvatella lähinnä lavoilla salaatteja ja sen sellaista, saisi olla sellainen pieni oma siirtolapuutarha - marjapuskia, hedelmäpuita ja kaikkea! Toinen puoli pellosta saisi sitten jäädä pelloksi jossa voi kasvattaa herneitä, papuja ja perunaa - sellaisia jotka jotka vaativat tilaa, ja eivät ole niin kranttuja rikkaruohojen suhteen. No sitten lähinnä mietityttääkin, että mitä tuo kasvimaan pohja olisi (johon päälle sitten rakennettaisiin ne kasvilavat)? Olisi mukavaa, jos salaattitarpeet voisi kipaista kasvimaalta kesäsandaaleissa, eikä aina tarvitsisi vetää kumppareita jalkaan. Oliskohan leikattava nurmi kuitenkin kaikista helpoin? 
Kasvimaan laidalle tulisi sitten kasvihuone (mahdollisesti vuonna 2045) ja joka lapsiperheen pakollisen pihan rumistuksenkin (=trampoliinin) saisi kätevästi pois pihasta tuonne kasvimaan laidalle.  

Huh, tässä kirjoittaessahan aivan jo meinaa innostua! Tekisi mieli nostaa hihat ja mennä myllertämään. Ainakin ajatuksen tasolla. 

Ja koska instan puolella lupailin kuvia meidän uudesta perheenjäsenestä (joo, kyllä. Me ollaan hulluja ja otettiin koiranpentu!). Koira on kultaisennoutajan ja villakoiran sekoitus ja on aivan hirvittävän ihana. Oikeasti! Rasittava kuin mikä (niin kuin kaikki pennut), mutta ihan todella, todella kuuliainen ja hyväntahtoinen. Aivan kertakaikkisen valloittava luonne.






3.5.2016

Kevätvauvoja

Onpahan ollut viikko. 

Viime viikon lauantaina (viikkoa ennen kuin itse oltiin kalenterista ynnätty), pyörähti käyntiin meidän ihka ensimmäiset karitsoinnit. Ensimmäisenä karitsat maailmaan pyöräytti meidän Armi. Armin synnytystä minä jännitin kaikista eniten, koska Armi nyt vaan on ihan erityinen. Armi on ihana. Onneksi kuitenkin  kaikki sujui hyvin (kohtutulehdusta lukuunottamatta) ja saldona oli potra pässipoika ja siro uuhi - kauniita kumpainenkin.  


Äänekäs ja valtavan kookas pässinalku. 

Vähän yllätyksenä seuraavana iltana alkoikin sitten jo Irman karitsointi. Ensimmäisenä syntyi veltto, pieni heikko pässi-karitsa (Taisto) joka ei meinannut alkaa hengittelemään lainkaan. Karitsaa piti reilusti heilutella ja pyöritellä, jotta se alkoi pikkuhiljaa virkoamaan. Kohtapian syntyikin sitten jo huomattavasti reippaamman kokoinen uuhi-karitsa joka nousi pystyyn siinä kuin veljensä vielä mietti, että alkaako sitä tähän elämään ollenkaan. Sanomattakin oli jo selvää, että ei tuota höyhensarjalaista olisi voinut yksin emonsa kontolle jättää, tallotuksi se olisi jäänyt ja alilämpöinenkin se parka oli. 

Niinpä meillä tuvassa asustaa sitten yksi pässi. Taisto oli ensin pakkoruokinnassa, koska oli niin heikko, eikä jaksanut itse imeä tarvittavaa määrää itse pullosta. Muutaman kerran olin jo ihan varma, että Taiston loru on lopussa, mutta niin vain se yllätti ja sinnitteli. Taisto voi tällä hetkellä oikein hyvin ja käy harjoittelemassa lampaana oloa aina päivisin muiden lampaiden kanssa. Emo ei sitä enää huoli takaisin, joten se on täysin riippuvainen pulloruokinnasta. Väistämättä tässä mieleen hiipii jo syksy. Pässipojathan meillä on tarjoitus laittaa aikanaan pataan. Tässä sitten välillä joutuu aina kamppailemaan oman arvomaailmansa kanssa, että mikä sitä ylipäätään on oikeutettua ja mikä ei. Että onko tämä aivan kamalaa hurskastelua pitää tuota pässiä hengissä ruokkimalla ja hoitamalla sitä hyvin, että syksyllä voi olla sitten päättämässä sen päivät ja laittaa se pataan. Päädyn kuitenkin aina samaan lopputulemaan, että ei, se ei ole mitään hurskastelua. Olisi kamalaa ajatella, että tuotantoeläimiä ei voisi kohdella hyvin - että se olisi jotenkin kaksinaismoralistista. Miksi niitä ei voisi kohdella ihan yhtä hyvin kun lemmikeitäänkin. Kyllä minusta voi - pitääkin!

Taisto-vaippapylly

Taiston sisko.


Mutta takaisin karitsointeihin. Irman jälkeen karitsoi impi. Ehkä kaksi maailman kauneinta mustaa uuhea. Impi oli kuin vanha tekijä ja kaikki meni mallikkaasti, hoitaa pienokaisiaan hienosti, eikä meidän tarvi puuttua mihinkään. 

Impi ja karitsat.

Impin jälkeen karitsoi Lempi. Lempi sai kaksi hyvän kokoista karitsaa, uuhen ja pässin. Lempi on hormonimyskyissään aivan raivostuttavan ylisuojeleva pikkuisiaan kohtaan, ja puskee kaikkia muita (ei ihmisiä) uuhet ja karitsat aina 5 metrin säteellä. Lempi ei myöskään anna karitsojensa leikkiä muiden karitsojen kanssa, vaan hakee ne aina pois huulet törröllään ja matalaa mörinää pitäen. Ehkä se jossain kohtaa hellittää ja laskee hiukan tavoitteitaan ja rimaa omassa äitiydessään. ;) (Jos Lempi olisi ihminen, se käyttäisi takuulla lapsillaan kestovaippoja, nukkuisi perhepedissä ainakin 10 vuotta ja tarjoaisi lapsilleen vain itsetehtyjä luomuruokia) 

Lempi päivätorkuilla.

Viimeisimpänä karitsoi Annabella. Kolme pässipoikaa. Annabella ei Vuoden Äiti -pystistä kisaa. Ansku huitelee ties missä sattuu ja lapset huutavat nälkäänsä ja koettavat varastaa muiden maitoa. Tänään jouduimme antamaan pullosta lisämaitoa yhdelle vuonueen pienimmälle, sillä Annabellaa ei yksinkertaisesti voinut vähempää kiinnostaa oman pässipoikansa nälkähuuto. Täytyy sanoa, että olen pettynyt Annabellaan emona. No onneksi sieltä tuli pässejä, eikä Annabella periytä huonoja emo-ominaisuuksia seuraavalle polvelle. 

Annabella-huithapeli

Omaa karitsoimisvuorooan odottelee enää Isabella (jonka utarekoko on ihan omaa luokkaansa - voikohan ne oikeasti räjähtää?). Tänään ehdin jo luulemaan kivuliaiden supistusten alkaneen, kun Isabella sai kummallisia hermo-hepuleita, siis sellaisia, että tämä juoksi kuin päätön kana konsanaan ympäri aitausta ja viskeli päätään, mutta ei. Taisi olla vaan lampaiden vihaamia ötököitä jotka kevään kelien lämmettyä ovat mönkineet koloistaan lampaiden riesoiksi.  

11.4.2016

Terassisuunnitelmia


Keväistä maanantai-iltaa!

Meidän ulkosaunan yhteyteen suunniteltu terassin rakentaminen nytkähti reilu viikko sitten hiukan eteenpäin. Lähinnä nyt vain päätöksen osalta, että kyllä se terassi sinne nyt rakennetaan. Kävi nimittäin niin mukavasti, että meidän makuuhuone voitti Pytinki messujen järjestämän Mahtavin makuuhuone -kilpailun, raadin valitsemana. Palkintona oli rempparahaa lahjakortin muodossa. 

Pitkäaikaishaaveena meillä on ollut saada palju ulkosaunan yhteyteen. 
Minä niin mielelläni kuulisin kokemuksia teiltä paljullisilta, että onko se ollut hankintana hyvä? Aikamoinen vesisyöppöhän se on, sitä ei ole kiistäminen. Meillä on kuitenkin kaivo, josta sinne voisi ottaa veden. Kertokaahan, onko ihan järjetön hankinta? Sen verran olen jo ehtinyt asiaan perehtymään, että ulkokaminallinen lämpenee ilmeisesti nopeammin. Toinen asia, joka mietityttää, on paljun käyttöikä. En halua, että meillä on pihassa muutaman vuoden päästä terassiin rakenettu rohjake, joka pahimmassa tapauksessa vuotaa vettä. Niinpä se saisi olla sitten mahdollisimman kestävä, ikuinenkin. Lisää googleteltuani, löysin ruostumattomasta teräksestä ja lämpöpuusta valmistettavan paljun. Kuulostaa laadukkaalta ja pitkäikäiseltä. 

Tarkoituksena olisi rakentaa puuterassi ulkosaunan yhteyteen. Saunan taakse tulisi grillauspiste ja kesäkeittiö - yhtenä haaveena olisi muurata sinne itse tulisija, joka lämmittää ja jossa voisi paistaa vaikkapa pitsaa. Terassi tulisi siis saunan taakse, eteen ja edestäpäin katsottuna vasemmalle puolelle. Puuta menee, ja paljon. 


Kasvihuone olisi kiva rakentaa siten, että sinne olisi helppo kulku terassilta. Haastetta tuo auringonvalo, tai enemmän sen puute missään muualla. Ainoa järkevä vaihtoehto kasvihuoneelle on tuossa saunan vasemmalla puolella, Tynnyrisauna saa lähteä. Olen koettanut keksiä sille jotain järkevää jatkokäyttöä, mutta mitä ihmettä se oikein voisi olla? Ei ole myöskään varmuutta, että tynnyrisauna tuosta ehjänä enää nousee. 

Sitten se eniten sydäntä kouraiseva asia näissä terassihaaveissa. 
Vanha omenapuu ja vanha kolmihaarainen valtaisa koivu - kaikki tulevan terassi/kasvihuoneen tiellä. 
Minä olen vähän vastaanhankoinen kaataamaan tästä pihasta yhtäkään puuta. Mutta tosi on se, että ei tämä meidän oleskelupiha ole mikään suurensuuri. 


Iso koivu sitä paitsi varjostaa aikalailla oleskelupihaa. Koivun takana, kasvimaan laidalla kasvaa muutama vanha ja suuri kuusi, joten täysin  puuttomaksi maisema ei jäisi. Lisäksi kasvimaan takana olevat aittarakennukset tulisi paremmin esiin. Järkisyitä, jotka puoltaa puiden kaatoa, on montakin, silti tuntuu jotenkin luvattomalta mennä kaatamaan pihassa kasvaneita vanhoja puita. 

Takaisin kuitenkin vielä suunnitelmiin - tai ainakin niihin haaveisiin.
Tynnyrisaunan ja omenapuun paikalle tulisi pergola, ja pergolaan pöytäryhmä. Pergolasta olisi käynti kasvihuoneeseen. 

Lisäksi meillä on vielä edessä ulkosaunan pukuhuoneen laatoitus.
Ykkösvaihtoehtona laattavalinnaksi on ollut jokikivilaatoitus. Laatoitus olisi kuitenkin tarkoitus koettaa tehdä tällä kertaa itse, ja jokikivilaatoitus ei varmaan ole helpoin tapa harjoitella laatoitusta.  Sisustusvalinnoissa ja materiaalivalinnoissa on kuitenkin tylsää tyytyä kompromisseihin, mutta minkäs teet, jonkinlaisessa budjetissa on kuitenkin pysyttävä.

Törmäsin tällaiseen keraamiseen laattaan, joka jäljittelee (äh, jo sana "jäljittelee" kalskahtaa korvaan) kivilaatoitusta. Pitäisi nähdä isolle pinta-alalle tehtynä, mutta mitä sanotte tästä pakkasenkestävästä porcellanato-laatasta? 

Kuva: K-rauta

Tämä olisi varmasti helpompi laatoittaa jos verrataan jokivilaattaan, vaikka se sitten valmiissa verkossa tulisikin. Esteenä ei olisi välttämättä niinkään jokikivilaatan huimasti kalliimpi hankintahinta, vaan se, että laatoitustyön joutuisi tilaamaan ammattilaiselta.

Mielipiteitä?