1.6.2014

Rikkaruohoja ja perennoja







Lemppari rikkaruohot ovat taas täällä!
Koiranputkia toisensa perään poimittavissa maljakoihin suoraan omilta hoodeilta. Ja vaikka millä mitalla, eivät lopu kesken ei. Hyvä niin. Ei tarvitse enää ostella niitä kaupan neilikkakimppuja ja sästyy rahat uusiin kumisaappaisiin. Eihän ole suuri rikos ostaa uusia kumisaappaita, kun vanhat ovat puhki, ja monesta kohtaa ovatkin? Vai roudarinteipilläkö ratkaisen homman ja pidän lupaukseni? Ja mikä kumma siinä muuten on, että kumisaappaat eivät säily ehjinä käytössäni kuin maksimissaan kaksi vuotta, ja sitten menee kumi rikki. 
Mutta meneekö se koko lupaus nyt täysin reisille, yksien kumisaappaiden takia? Muuten olen ollut kiltisti, pysynyt kaidalla tiellä, enkä ole hairahtanut. Yhtään vaatetta, asustetta, kenkää tai MITÄÄN ole ostanut, mutta en minä kyllä tähän saapasasiaan osannut varautua. 

Mutta niitä perennoja...


Taajamafarmari toi minulle perjantaina ison läjän erilaisia perennoja, jotka eivät enää hänen penkkeihinsä mahtuneet. Ja meille kyllä mahtuu. Talon pohjoispuolelle en ole edes viitsinyt kylvää nurmikonsiementä, kun ajattelin kerätä sen täyteen perennoja, ja kaikkea muuta, kunhan ei nurmikkoa. Vielä se näyttää kamalalta, kun iso alue on mulloksella. Pikkuhiljaa kuitenkin tästä toivon mukaan kehittyy oikea kukkatarha! Ihan yksinkertaisesti ajattelen tämän kukkamaan kanssa, että vahvimmat selviytyköön (ja kylväytyköön miten tykkää), ehkä sitten ajan saatossa minullekin kehittyy "kukkasilmää" ja osaan muodostaa yhteneväisiä istutusryhmiä. Täällä on kasvamassa nyt muutamia omia lellikeitä, joita jaksan hellitellä enemmän - muut raukat joutuvat kilpailemaan keskenään. Ja huomenna olen kuulkaa jo menossa hakemaan lisää taimia tältä samalta farmarilta! Olen äärimmäisen iloinen tästä! Ja kaiken tämän lisäksi hän jaksaa neuvoa tällaista uunoa kaikissa puutarhaan liittyvässä. Minulla vaan on niin huonosti asiat, että ei ole tarjota mitään mielenkiintoista perennaa (tai muutakaan vihreää/kasvavaa) takaisin, mutta onneksi aina sentään viiniä löytyy. Ja lisättäköön tähän vielä, että hän ei mitään vastalahjaa kuulemma edes halua, kun nämä muuten menisivät kompostiin.

Perjantaina istutin maahan lipstikkaa, tähtiputkea, siperiankurjenmiekkaa, hopeamarulaa, hopeatäpläpeippiä, karhunkuminaa, jalopähkämöä, lehtosinilatvaa, syysasteria, valkotäpläimikkaa, ja kurjenpolvea.



Ja huomenna sitten vielä jotain muuta lisää. 
Jännittävää.
*******
Kiitos paljon Maria!

20 kommenttia:

  1. Mielestäni kumisaappaat voi laskea työkaluksi. Ainakin tuollainen viherpeukalo voi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kurja talsia vuotavissa saappaissa pitkin peltoja.

      Poista
  2. Minulla kestää kuminsaappaat vain puoli vuotta. Kerään niitä, kuin normaalit naiset korkokenkiä. Jännä, että ylppärikumpparit ovat ehjänä vieläkin, mutta uudet kestävät tosiaan omalla päivittäisellä käytöllä maksimissaan sen puoli vuotta tai vuoden. Nyt on kokeilussa Sievit ja toistaiseksi menee hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt, että säilytänkö niitä jotenkin väärin, vai miksi ne hajoo - mutta en ole siis ainoa, jolla kumpparit ei kestä! Treteornit mulla ei ole ainakaan kestäneet.

      Poista
  3. Maalla kimisaappaat katsotaan melkein työkaluksi, joten kaupoille vaan :) tätä ei lasketa. Ihania perennoja, minäkin mieluummin tyrkkäisin harvennukset jollekin kuin laittaisin kompostiin, se on vaikeaa, mutta joskus on pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne työvarusteiksi varmaan lasketaan :) Ihania perennoja tosiaan kaikki ja nyt niitä on lisää vaikka kuinka ;) Iski paniikki, josko tuo maa onkin liian laihassa mullassa. Täytyy varmaan kysellä hevonpeetä jostain, ja varmuuden vuoksi vähän lisätä multaa.

      Poista
  4. Pidä vaan ostamattomuustsemppi päällä - kumppareita lukuunottamatta :) Mulla vähän sama dilemma, kun eivät kestä vuositolkulla, höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen saanut synninpäästön uusien kumppareiden hankkimiseen tarpeeksi monelta :) Ostamattomuutta jatkan vuoden loppuun - puolessa välissä jo! :)

      Poista
  5. Voit hyvällä omallatunnolla ostaa uudet kumisaapaat!....:)

    VastaaPoista
  6. Kumisaappaita ei lasketa, jos vanhat on puhki. Osta pois.

    Tuohan oli muuten hyvä uudenvuodenlupaus. Voisin tehdä saman. Saako matkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotilehtiä en osta/selaa edes kaupassa, vaatemainokset lentävät suoraan keräykseen, ilman vilkuiluja, vaatekauppoihin en mene. Yllättävän helppoa ollut! Matki pois vaan!

      Poista
  7. Mulla yleensä hajoaa kaikki kengät, mutta jostainsyystä kumpparit pysyy ehjänä vaikka mikä olis! Erityisesti ne rumat... Kun kasvi tuo yhtä paljon iloa jollekkin toiselle kuin se on tuonut mulle, niin silloin se on löytänyt oikean kodin. Ei mene kuin muutama vuosi, niin sä päivität kuinka pitäis saada joku hakemaan ylimääräisiä pois... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla eilen iski niin valtava sääli niitä kasveja kohtaan, että melkein tuli itku. Ajattelin lepyttää niitä hankkimalla hevonpeetä jostain ;) Iski epävarmuus tuosta meidän maan mullasta, kun ei paljon matoja näkynyt!

      Poista
  8. Saappaat on ihan selkeästi työvaruste. Hienoa, että olet pysynyt noin hienosti kaidalla tiellä ostamattomuuden kanssa, olen välillä miettinyt mitä sun lupaukselle kuuluu, kun itsellenikin tekisi hyvää ryhtyä samanlaiseen. voin muuten suositella Hunterin saappaita, olen säilyttänyt niitä pitkiä aikoja pihalla pakkasessa ja vaihtuvissa säissä, eikä pahempia kulumisen merkkejä näy vaikka ovat jo useamman vuoden vanhat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika yllättynyt itsekin, kuinka helppoa on ollut pitää tätä ostamattomuus-linjaa. Suosittelen!

      Ja kiitos suosituksista saappaisiin liittyen. Kiva kuulla, että ko. merkki kestää käytössä! Hunterin saappaat ovat niin hienot, että niissä kehtaa kyllä talsia muuallakin, kuin pellolla :)

      Poista
  9. Oi ei! Oletko varma, että haluat lehtosinilatvan ja lipstikan puutarhaasi !? Lehtosinilatvaa ei saa pois itkemällä eikä kitkemällä, jos sen joskus haluaisikin ja lipstikka kasvaa kolmimetriseksi pöheliköksi, jonka juurakko on lehmän kokoinen =I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jopa oikein ehdin ostamaan lehtosinilatvan siemeniä, kun luin että se pärjää melkein millaisessa paikassa vaan - mutta taitaa riittää ne pari taimea siis hyvinkin ;) Ehkä varmuuden vuoksi siirrän ne kukkapenkistä hiukan kauemmas, että eivät vie tilaa muilta jatkossa. Tässä vaiheessa, kun piha huutaa tyhjyyttä kaikki "hyvin kasvava ja leviävä" kuulostaa lottovoitolta :)

      Poista
  10. Saa ostaa. Ostat niin rumat ja käytännölliset, ettei niitä kukaan voi laskea humputteluksi :D

    Ai että mä kunnoitan sun päätöstä ja siinä pysymistä! Peukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kun mä just aattelin, että tänä vuonna mä panostan niihin saappaisiin - semmoisiin fiineihin versioihin, kun mitään muutakaan en voi ostaa ;D Mutta enpä tiedä, kun kaikki aina hajoaa - samalla tavalla ne rumatkin. :)

      Mutta kiitos Laura peukuista. Olen kyllä aika ylpeä saavutuksesta olla ostamatta mitään, ja nyt on jo kesäkuu! Ajattelin että kevät/kesävaatteiden ilmestyttyä tekisi edes tiukkaa - mutta ei! Pysyttelen pois vaatekaupoista, (paitsi lastenvaateosastolta olen joutunut jotain hakemaan) niin ei tule kiusaustakaan.

      Poista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe