12.11.2013

"Kato äiti"


Me oltiin yks ilta Sirkuksessa (kuva katsomosta). Kyseessä oli yhden miehen (joskin todella taitavan!) sirkus. Oli klovnia, performanssitaidetta, lohikäärmettä ja nasse-setää. (Tästä huikea ohjelmanumero pikkujouluihin; kyselyt/tilaukset allekirjoittaneelle.)


"Äitikatokatokato" "Äiti, katoksä?" "Äiti, katonyt, katokato, ÄITI!"
"Äiti, sä sanot aina vaan "mmm-mmm, kuunteleksä?"

Kuinka paljon voikaan olla asiaa äidille päivän mittaan?
Äärettömästi! :)

Mä olen oppinut kytkemään korvat off-asentoon. Off-asennossa reagoin sanoin, (tai teoin) ainoastaan silloin, kun kyseessä on hätä, tai todella tärkeä asia joka vaatii vastauksessa käytettävän kokonaisia sanoja - tai peräti lauseita. Kaikki muu menee tuulen lailla (eh heh) läpi korvien - toisesta sisään ja toisesta ulos. 
Kuullessani sanan "äiti" reagoin off-tilassa seuraavasti: Nyökäytän päätäni, hymyilen ja vastaan "mmm-mm" Tasaisin väliajoin kun muistaa toistaa tuon "mmm-mm" on mukana keskustelussa.  

Muutaman kerran olen jäänyt tuosta kiinni. Miehellekin. Teen aivan samaa, hymyilen, nyökkään ja vastaan "mm-mmm" Jossain kohtaa havahdun, että en ole kuunnellut mitään, mitä T on esimerkiksi aamupalapöydässä puhunut. Siitä ei yleensä jää aivan välittömästi kiinni. Vaan myöhemmin, päivän kuluessa: "Mitä? Et sä ole mulle mitään puhunut!!" "Olenhan. Aamupalalla just."
En mä suinkaan ihan aina näin poissaoleva ole. Korvat vaan ottavat välillä hiukan omaa lomaa.
;)

Ihanaahan se on, että äidille niin paljon asiaa on. Kamalaa olisi, jos ei olisi.

Loppuviikosta lähdemme miehen kanssa kahdestaan pienelle minilomalle Helsinkiin. Vihdoin pääsen käymään Granit:n, Cos:n ja H&M Home:n liikkeissäkin. Ihanan Outo ja kiinnostava antiikkikauppa Götan Maailma tulee myös sisältymään reissun nähtävyyksiin. En malta odottaa!

Ai niin, ja liput Aino Vennan perjantain keikalle - Check!
Mahtava loppuviikko luvassa, aijjettä!

Tässä teillekin, ihanaiset, piristystä pimeään viikkoon! <3

Aino Venna - Suzette

3 kommenttia:

  1. IHANA viikonloppua sinulla teidossa!!!
    Jään myös joskus kiinni tuostaa...joo..mmm...jutusta...:))

    VastaaPoista
  2. No niin kyllä on, ihanaa päästä hetkeksi kaupungin vilskeeseen (paino sanalla: hetkeksi :).

    Mä oon jäänyt viime aikoina aika usein kiinni tuosta, kun korvat on lomilla.. Onkohan se sama asia kuin lasten valikoiva kuulo...;)

    VastaaPoista
  3. Se voi myös johtua kuulon alenemasta. Vakavammassa tapauksessa kyseessä voi olla myös yleinen kuuliattomuus (onko tuollaista sanaa olemassa? Tuskin;)

    Joo, laitetaan ensi kesälle yksi ohjelmanumero treenattavaksi :)

    VastaaPoista


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe