26.10.2013

Toiminnassa

Se lamppu nimittäin!


Sunnuntaina pyrähdimme Tampereella, ja saimme vihdoin hommattua lampun&johdon tuohon aiemmin verhoilemaani varjostimeen. Kuistilla oli aiemmin kattokruunu, mutta se siirtyi saliin lajitoverinsa seuraan. Kaksin aina kaunihimpi.

Siirsin lampun pariksi tuon edesmenneen mummoni vanhan keinutuolin (joka on minulle aivan erityisen rakas!). keinutuoli on aikaisemmin ollut kirjastohuoneessa odottamassa, että keksin sille paikan. Tuohon kuistille sen nyt kannoin ja saa jäädä siihen. Siinä kelpaa nyt kiikustella ja hörppiä kahvit.

Ikeasta kannoin ison läjän kynttilötä ja suorastaan hullaannuin uuden papershopin valikoimasta. Mukaan tarttui muistivihkoja, lahjapapereita ja paketikortteja ja pari muuta juttua, josta myöhemmin. 
Pari tuollaista keinustuolissa roikkuvaa torkkupeittoa  päätyi myös koriini, harmaana ja valkoisena. Kylläpä ne onkin pehmeitä! Koiratkin ovat peittoihin ihastuneita ja hamuavat niitä usein sohvalta itselleen.


Haastavaksi kuvaamisen teki se, että haluan säästää teidät ikkunalla kasvavien chilien ja tomaattien puskilta, jotka on täysin laiminlyötyjä hoitonsa osalta (ja ovat sen näköisiä). Kirsikkatomaatitkin pukkaavat vielä uutta kukkaa, joten en ole malttanut antaa niille vielä lähtöpasseja. 
Onko teistä kukaan saanut Chiliä talvehtimaan? Kuulin jostain, että mikäli chilin saa talvehtimaan, siitä kasvaisi oikein kunnon puu? 

Maalasin myös sen keittiön ikkunakaapin jokunen aika sitten mustaksi sisältä. Vaaleat astiat tulevat nyt hauskemmin esiin, mustaa taustaa vasten. 


Mutta kylläpä on hämäriä kuvia! 
Tummahan se on tämä värimaailmakin, mutta eipä täällä meillä ole aurinko pahemmin paistellut kuluneella viikolla. Myrskynnyt niin, että sähkötkin katkeilleet. 

Onneksi on puuhella ja monta tulisijaa. Ja niitä Ikean kynttilöitä :)

Mä lähden keittelemään kaffetta kohta saapuvalle vieraalle. Meille tulee kohtapuoliin toimittaja tekemään juttua sanomalehteen aiheenaan yrittäjyys maaseudulla.. Saimmepahan viimein siivottua työhuoneenkin ;)

Lupsakkaa lauantaita!


2 kommenttia:


Jokainen kommentti on suuri ilon aihe